Menneitä tapahtumia
Kätilö yrittäjänä -jäsenilta 15.2.2012
Vietimme Pasilassa jäseniltaa teemalla kätilö yrittäjänä. Aina niin voimaannuttava Anu Lampinen kertoi kokemuksiaan ja näkemyksiään. Läsnä oli yhdeksän kätilöä sekä muutama pikkutyyppi.
Suureen rooliin yrittäjällä nousevat verkostot sekä yhteistyö ja avunanto, suositukset kätilöiden välillä. Näkyvyys ja tuttuus on tärkeää mutta se tulee muuta kautta kuin mainostamalla yrityssivuilla. Yrittäjyyden taloudellinen kannattaminenkin puhutti, tuskin tätäkään kätilön työtä voi tehdä rahankiilto silmissä. Omasta jaksamisesta on myös tärkeä huolehtia. Yrittäjänä kätilön työtä pääsee tekemään omista ajatusmalleistaan lähtien. Ilta oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, vielä kerran kiitos kaikille läsnäolleille ja tietenkin Anulle!
Täältä löydät Anu Lampisen muistilistan yrittäjiksi aikoville.
![]() |
![]() |
Tutustumiskäynti Väestöliiton lapsettomuuspoliklinikalle
8.2. kävimme kahdenkymmenen kätilön voimin tutustumassa Väestöliiton lapsettomuusklinikkaan Helsingin Fredrikinkadulla. Järjestävänä tahona toimi Uudenmaan läänin kätilöyhdistys ja asiantuntijanamme oli kätilö, seksuaaliterapeutti Eeva-Liisa Sirviö. Eeva-Liisa kertoi lapsettomuuden hoidosta yleensä ja Väestöliiton klinikan toiminnasta totisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä, hänen työuraansa mahtuu mm. työskentelyä synnytysosastolla sekä lapsettomuusklinikalla Jyväskylässä ja viimeiset 1,5 vuotta täällä Helsingissä. Eeva-Liisa jakoi kanssamme tietoa mm. lapsettomuuden syistä, yleisyydestä ja hoitoihin hakeutumisesta. Kävimme läpi lapsettomuuden aiheuttamaa kriisi-prosessia sekä lapsettomuuden vaikutuksia parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen. Läpäisevänä näkökulmana oli kätilön rooli naisen, miehen ja perheen tukijana lapsettomuuden kohdatessa. Aihe kirvoitti mukavasti kysymyksiä kätilökollegoissa, keskustellen pohdimme julkisen ja yksityisen sektorin eroja hoidon toteuttajina sekä hedelmöityshoitolain vaikutuksia lapsettomuushoitojen toteuttamisessa. Keskustelun ja kuuntelun lomassa kätilöt nauttivat yhdistyksen tarjoamaa pikkupurtavaa, juomaa ja hedelmiä.
Keskustelun ja pohdinnan päätteeksi iltamme konkretisoitui, kun pääsimme tutustumaan Väestöliiton lapsettomuusklinikan fyysisiin tiloihin. Ilta teki tehtävänsä, tiloja kierrellessämme Eeva-Liisa sai vastata myös, että miten Väestöliittoon pääsisi töihin ;)
Erittäin iso kiitos Eeva-Liisalle mielenkiintoisesta johdatuksesta lapsettomuuden maailmaan!
Seuraavan kerran Eeva-Liisaa pääsee kuulemaan Kätilöpäivillä Hämeenlinnassa, aiheena: Haikara lensi ohi - lapsettomuuden vaikutuksia naisen elämään.

